tiistai 3. kesäkuuta 2014

Työpäivän päätteeksi

Kesäkuun 3. päivä oli kuvien kaltainen. Edellisenä päivänä säätiedostus jo varoitteli hyvästä melontakelistä. Tämä tietysti sai aikaan toimintaa, joka johti focuksen nokan kääntämiseen Alakorkalon veneenlaksupaikalle. Sieltä kajakit suunnattiin Kemijoen yli joen itäpuolelle - niin tai oikeammin kai kaakkkoon. Siellä on edelliseltä keväältä tuttu "lintukosteikko". Alueen synty pohjautuu voimalaitosten rakentamiseen, jolloin vanhat viljelysniityt jäivät veden alle. Paikka on ihanteellinen lintujen pesinnälle runsaine suosaarekkeineen. Puolisukeltajille myös mitä parhain ruokapöytä veden mataluuden vuoksi. Tämä retki oli löytöretki syvälle kanavien perukoille. Loppuviimeksi edessä oli umpiperä, josta palailtiin "omia jälkiä takasi". Kuvat antavat kovin laihan käsityksen lintupaljoudesta kameroiden pokkarilaadun vuoksi. Hienointa olisi kuitenkin tarjota kuultu luonnon äänisinfonia ja jakaa edes osa koetusta rauhasta ja valosta.


















1 kommentti:

  1. Niille, jotka eipäilevät kajakilla matkaamista - suosittelen kokeilemista. Jännittävää luontomatkailua ja uskomattomia elämyksiä - Suomi on loistava paikka harrastukselle.

    VastaaPoista