Retki Vuotungin aalloille

Kuusamon järvien tututustuminen jatkui Vuotungin merkeissä. Juhannuksen jälkeistä säätä ei voinut ihan helteiseksikään kutsua, mutta onneksi aurinko jaksoi hetkittäin hellien näyttäytyä. Sehän melojille riitti, vaikka pohjoinen tuuulenpuhuri kotomaamme kesän luonteesta muistuttikin.

Retkelle lähdettiin Kuntijoen Kuntijärven puoleisesta venesataman päästä. Vesi oli kesäisen matalalla, joten kaksikkoa hieman arvelutti kajakkien pohjan ja maapallon välisen veden riittävyys. Ahtaaksihan joen koskirovikot osoittautuvat, mutta kohtuudellahan niistä selvittiin.

Tavoitteeksi asetettiin Heponiemen kierto ja poikkeaminen Jyrkänkoskella ennen Vuotungin kylän rantoihin tutustumista. Suunnitelmaan kuului myös Ala-Vuotungin bongaaminen, mutta tuuli ja Välijoen virtaus Saarenkyläntien sillan alla lymyilevine kivikkoineen perui tuon ajatuksen.

Kuntijoen ylöspinnistyksen jälkeen oltiin taas yhtä isoa elämystä rikkaampia. Mukaan tarttui myös pari Jyrkänkosken vanhan liippatehtaan jäännöksistä napattua liippakivien sekunda-aihioita, palaneet käsivarret ja muutama lisänaarmu kajakkien pohjissa.

Vuotunki & Kuntijoki (Google Maps)

Saat kuvankatselun klikkaamalla vaikkapa tuota ensimmäistä kuvaa!























Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vierailu Hossan kansallispuistoon - Julma-Ölkky

Paddles in Heaven