Sunnuntai Köyryn sinisillä aalloilla katsastamassa sääksenpoikien kasvua ja nauttimassa melonnan riemusta. Aaltoja todella olikin, sillä tuuli jaksoi hetkittäin puhaltaa ihan tosissaan. Alkumatkasta eteläinen tuulevire oli hieman tasaisempi, mutta kohta suunta kääntyi lännelle, jolloin vire muuttui oikeaksi aaltoja nostattavaksi myteriksi. Se nyt kuitenkin merkisti vain sitä, että melonta oli hetkittäin vähemmän meloskelua ja pätkittäin enemmän kajakkiurheilua. Hieno päivä kauniissa säässä upealla järvellä. Näitä elämystäyteisiä hetkiä tämä suvi on melojille antanut jo useampia kertoja.
Google Maps - Köyry
Pohjoisen järvillä ja joilla sekä muutenkin siellä sun täällä - vesien päällä
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Muutaman vuoden jahkaamisen jälkeen Bigfoot ja Tiwok pääsivät lauantaina 29.7. kastautumaan Julman Ölkyn mustaan veteen. Tästä oli haaveiltu...
-
Aamupäivällä matonpesuus ja ehtoopäivällä samalle rannalle melomaan. Aikomus oli lasketella Kemijokea Alakorkalon suuntaan, mutta tuuli muut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti